Näitä lupasin aiemmin esitellä, mutta taas on hieman jäänyt... Mutta nyt löysin ottamani kuvat, eivät ne nyt varsinaisesti hukassa olleetkaan, ja pienellä käsittelyllä sain ne julkaisu kuntoon. Tässä siis syntymäpäivälahja siskolleni.
Ja rasioiden sisällä.....
...väkertämiäni koruja ja hiuspinnejä. Näitä rasioita on ihana tehdä silloin kun mitoitus ja kaavat toimivat. Muutoin valmistaminen on aika tuskaista :D
tiistai 21. elokuuta 2012
perjantai 17. elokuuta 2012
Ampiainen
Edellisessä postauksessa kirjoittelin jemmatuista riipuksista ja kuinka välillä täytyy odottaa jotta korusta tulisi hyvä. Samoin kävi tämän kanssa. Ostin metallilinkin aikoja sitten. Välillä unohdin että se on edes olemassa, välillä yritin suunnitella siitä jotain ja selailin helmikauppoja.
Yritän aina välillä siivota koruilulaatikkoni, jotta saisin selville mitä kaikkea minulla on ja mitä mahdollisesti täytyy tilata. En enää tee niin ahkerasti koruja kuin muutama vuosi sitten, joten välillä saattaa uupua niinkin tärkeitä osia kuin lukkoja. Mutta silmäilin siis laatikot läpi ja illalla hampaita pestessäni päähäni pamahti kuva millaisen korun tekisin.
En edes tiedostanut että minulla on tuollainen yksinäinen lasihelmi, mutta ilmeisesti aivojen korusuunnitteluosasto oli pannut senkin merkille.
Loppuosa korusta on vain ketjua, helmiäisnapit ovat vain korun etuosassa.
Tein kaulakorulle kaveriksi rannekorun.
En ole varmaan esitellyt näitä korvakoruja, jotka aiheensa puolesta sopivat tähän postaukseen. Nämä olivat testiversiot korvakoruista, onnistuivat ihan hyvin.

torstai 9. elokuuta 2012
Tilaustyönä hääkortti
Kesähäitä varten minulta tilattiin onnittelukortti nuorelleparille. Halusin tehdä vähän raikkaamman kortin, ajatus kallistui ensin vintage-romantiikka-rusehtava -linjalle, mutta hetken päästä ravistelin ne ajatukset pois ja lähdin etsimään värejä. Yhteen päätyivätkin vihreä ja liila. Pieni ripaus sitä vintage linjaa on tuovanhasta pokkarista repäisty sivu. Kortin kukkasista tuli sen verran isoja, että oli kortille tehtävä myös kuori.
Hieman kiirus tuli kuvaamisessa, joten kuvan värit eivät tässä ole ihan kohdallaan, ja muutenkin kuvankäsittely hieman ontuu :D
Hieman kiirus tuli kuvaamisessa, joten kuvan värit eivät tässä ole ihan kohdallaan, ja muutenkin kuvankäsittely hieman ontuu :D
torstai 2. elokuuta 2012
Jemmailtuja helmiä ja harmoniaa
Kirjoitteluistani ja tekemisistäni on jo varmaan käynyt ilmi että olen ihan hirveä hamstraaja. Ja todella hidas projekteissani. Yritän parantaa tapani, mutta edistys on hidasta. Nyt olenkin yrittänyt purkaa jemmojani ja tehdä kaikista ihanuuksista jotain kivaa. Tämänkin korun metalliriipus on ollut hallussani jo useamman vuoden. Muistan kuinka löysin uuden helmikaupan netistä ja ihastuin riipuksiin, joita en ollut nähnyt missään muualla. Tilasin muutaman, ja ne ovat jääneet jemmaan, koska en oikein osannut tehdä niistä mitään. Ehkä säästin niitä itselleni, koska tuolloin yritin tienata taskurahoja helmikoruilla. Tai koska ne eivät vain löytäneet paikkaansa, eivät löytäneet rinnalleen juuri niitä oikeita helmiä. Helmikoruja tehdessä on mielenkiintoista huomata kuinka yhtäkkiä palaset loksahtavat kohdilleen ja korusta syntyy harmoninen kokonaisuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)