sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevätsiivousta

Ei ulottunut tämä myllkkä koko asuntoon, vaan vain työpöytäni ympäristöön. En ole pitkään aikaan mitään askarrellut tai ommellut, kun työpöytä on ollut täynnä kaikenlaista rojua. Nytpä siis tavarat järjestykseen ja puuhailemaan jotain hauskaa.




perjantai 9. maaliskuuta 2012

Jee, 100. postaus!

Aikas monta siis jo julkaistu. Pisteet minulle siitä että olen jaksanut puuhailla tämän parissa näin pitkään. Sadannen postauksen ja kevät auringon kunniaksi: pitsijakku.

Langan pyysin joululahjaksi, neljällä kerällä laskin pärjääväni, mutta oli pakko hankkia viides kerä viimeistelyä varten. Ohjeessa mainittua lankaa en meinannut löytää mistään, joten etsin sitten taas kerran vastaavaa, vaikka edellisen epäonnistumisen jälkeen vannoin että tästä lähtien neulon vain ohjeessa ilmoitetulla langalla.
 Hieman taisin mallia muuttaa, tein helmasta vähän pitemmän. Mallikerta oli todella helppo ja valmista tuli suht nopeasti. Lankana siis Novita Rose Mohair, värinä petrolin sininen, ilmeisesti poistuva/sesonki väri. Ja täydelliset napit löytyivät taas kerran Kuopion Napista ja Nauhasta.

p.s. kuvissa näkyvä huivi on ystäväni tekemä, tekniikkana haarukkapitsi ja lankana Novita Florica.