maanantai 14. tammikuuta 2013

Yksi unohtui

Kun tuli noita lupauksia tehtyä, niin yksi, unohtui joukosta. Nimittäin minulla on vakaa aikomus skräpätä enemmän tänä vuonna. Teoriassa se on askartelun muoto jonka luulisi kiinnostavan ja innostavan minua eniten, mutta käytännössä en oikein osaa sitä. Usein kaikista ihanimmat askartelutarvikkeet jäävät käyttämättä, koska en halua luopua niistä. Skräppäämällä saisi askarrella itselle ja koristeet joista ei raaski luopua tulisivat silti käytettyä. Mutta jotenkin silti takkuaa.

Napsin todella paljon kuvia, joten materiaalista ei olisi pulaa. Nykyään ne tuppaavat jäämään tietokoneen uumeniin, joten olisi ihan kiva saada niitä esille. Joskus nuorempana tulostelin pieniä kuvia ja liimailin niitä tavalliseen vihkoon ja sitten kirjoittelin mitä kuvissa tapahtuu. Minulla on todella huono muisti, minkä takia pidän siitä että minulla on valokuvia todisteena tapahtumista. Ajatus skräppisivun tekemisestä tuntuu hankalalta, kun pitäisi miljoonista kuvista valita se yksi tai kaksi, tai muutama, jotka sivulle päätyisivät. Pidän siitä että albumissa on paljon kuvia, joita selaamalla näkee tapahtumien kulun; ne kertovat koko tarinan.

Yhden skräppisivun olen jo tehnyt, viime vuonna. Näin pinossani paperin joka ilmoitti heti mihin sitä pitää käyttää ja miten. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Se oli alkususäys tälle skräppiprojektilleni, jonka aion toteuttaa tänä vuonna. Varmaan tule skräpättyä muutakin, kun vauhtiin pääsee, mutta pääasiassa haluan tallentaa kansien väliin yhteiseloa avokin kanssa. Haluan muistaa kaikkea hassua mitä olemme tehneet yhdessä, missä käyneet ja tärkeimpänä haluan tallettaa niitä ajatuksia ja tunteita, joita ei kuviin tallennu.

Siispä, Uuden vuoden lupaus nro5: Skräppään enemmän!


Väsäilin jo vähän otsikoita, kun omistan lähinnä pieniä tekstejä ja koristeita, jotka sopivat kortteihin. Esittelen sitten myöhemmin sivut, joita nämä saavat koristaa. Sekä sen ensimmäisen valmistuneen sivun. Vielä pitäisi jostain löytää albumi, johon sivut saa talteen...

2 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Ihanaa, että jollain muullakin on skräppäysongelma! Itse en nimenomaan osaa sitä. Kortit sujuu mutta skräppäys.. en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä! Ja tuo kuvien valitseminen on ihan totta. Itse en voisi jättää asioita kerrottavaksi vain yhdellä tai kahdella kuvalla.

Blogisi vaikuttaa muuten oikein kivalta, olen nyt nyt muutamaan otteeseen käynyt lukemassa :)

Jenni kirjoitti...

Hei! Kiitos vierailusta. Päivitin vähän blogin ulkoasuakin uuden vuoden kunniaksi. Pääsin alkuun skräppäyksessäkin, aloitin helpoista tapahtumista, sellaisista mistä ei ole kuin kuva tai kaksi, joten ei tarvitse pähkäillä kuvien valinnassa :D suosittelen tätä taktiikkaa, sillä pääsee hyvin vauhtiin.